Havaintotiedon laadunvalvonta
Suomen Lajitietokeskus kokoaa ja julkaisee havainto- ja näytetietoa sadoista hyvin erilaisista lähteistä, kuten viranomaisilta sekä tutkimusprojektien ja luontoharrastajien kokoamista tietokannoista. Tietojen laatu ja täsmällisyys eri aineistoissa vaihtelee merkittävästi, eivätkä kaikki tiedot ole käyttökelpoisia kaikkiin tarkoituksiin.
Yksi Lajitietokeskuksen periaatteista on tehdä tiedosta niin avointa kuin on käytännössä mahdollista. Avoin tieto mahdollistaa uusia tiedon käyttötapoja. Jotta havaintotieto olisi sekä avointa että laadukasta, sen yhteyteen voi Laji.fi:ssa liittää tietojen luotettavuutta kuvaavia merkintöjä. Näillä laatukommenteilla (eli annotaatioilla) tietoja voidaan luokitella ja rikastaa käyttökelpoisempaan muotoon eri tarkoituksiin.
Laatukommentoinnissa havaintoon liitetään uutta tietoa, mutta alkuperäistä havaintoa ei koskaan muuteta. Havaintoja ei myöskään salata tai piiloteta kokonaan niiden laadun perusteella. Kaikki tieto on saatavilla, ja on tiedon käyttäjän vastuulla päättää mikä sopii hänen käyttötarkoitukseensa.
Havainto voidaan esimerkiksi merkitä:
- Tarkistettavaksi lajinmäärityksen osalta, koska määritys vaikuttaa epävarmalta. Tämän jälkeen ko. lajiryhmän asiantuntija voi luokitella havainnon varmistetuksi tai epävarmaksi, esim. havaintoon liitetyn kuvan tai kuvailun perusteella.
- Tarkistettavaksi paikan osalta, esimerkiksi jos sijainti ei vastaa lajn tunnettua levinneisyyttä. Tällöin havainnon tekijä saa asiasta ilmoituksen (mikäli havainto on Lajitietokeskuksen Vihko-palvelusta), ja voi korjata mahdollisen virheen.
Tehtyjen kommenttien perusteella havaintoja voidaan suodattaa, ottaa tarkempaan tarkasteluun, tai joissain tapauksissa piilottaa kokonaan näkyvistä.
Havaintojen suodattaminen laatumerkintöjen perusteella
Laadunvalvonnassa havainnoille voidaan antaa uusia määrityksiä. Oletuksena havaintojen hakutoiminto etsii havaintoja näiden uusien lajinmääritysten perusteella. Jos haluat kuitenkin etsiä havaintoja alkuperäislähteessä annetun määrityksen perusteella, poista ruksi kohdasta ”Käytä laadunvalvonnassa annettuja määrityksiä”.
Hakutoiminnossa on Laatu-otsikon alla useita laadunvalvontaan liittyviä hakurajauksia, joiden perusteella havaintoja voi suodattaa.
Havainnon luotettavuus
Tämä on yhteenveto havainnon luotettavuudesta, perustuen alkuperäislähteen havainnolle antamaan luotettavuusluokitukseen sekä Laji.fi:n laadunvalvontakommentteihin.
- Asiantuntijan varmistama: Asiantuntija on merkinnyt havainnon varmistetuksi.
- Yhteisön varmistama: Ei-asiantuntijat ovat yhtä mieltä havainnon oikeellisuudesta.
- Neutraali: Ei arviota luotettavuudesta. Tämä on lähtötaso kaikille havainnoille.
- Epävarma: Asiantuntija on merkinnyt havainnon epävarmaksi, tai havainnon alkuperäinen tallentaja on merkinnyt havainnon tai sen osan epävarmaksi.
- Virheellinen: Asiantuntija on merkinnyt havainnon virheelliseksi. (Virheellisiä havaintoja ei poisteta kokonaan, koska tämä usein johtaisi niiden lisäämisen tietokantaan myöhemmin uudelleen.)
Tarkistettavat
Havainnot, jotka on laatukommenteilla merkitty tarkistettaviksi. Tämä suodin ei ota kantaa havainnon luotettavuuteen tai siihen miksi havainto on tarkistettava, mutta sen avulla voidaan löytää mahdollisesti virheellisiä havaintoja.
Aineiston laatuluokitus
Havainnon sisältävän tietoaineiston tai kokoelman luokitus karkealla kolmiportaisella asteikolla.
- Ammattiaineistot / asiantuntijoiden laadunvarmistama
- Esim. tutkimushankkeiden ja luontoselvitysten aineistot, edistyneille harrastajille suunnatut seurantahankkeet, sekä useimmat museokokoelmat
- Asiantuntevat harrastajat / asiantuntijoiden laadunvarmistama
- Esim. aktiiviharrastajille suunnatut havaintopalvelut, useimmat kansalaistiedeprojektit
- Kansalaishavaintoja / ei laadunvarmistusta
- Esim. suuren yleisön ilmoittamat yksittäiset havainnot sekä kaikille avoimet havaintopalvelut
Huomaa että aineiston luokitus voi olla täysin erilainen kuin siinä olevien yksittäisten havaintojen laatu ja luokitus – yleisön tekemä havainto voi olla oikea ja varmistettu, tai ammattilaisaineistossa voi olla virheitä.
Joissakin aineistoissa tehdään paljon yksittäisiin havaintoihin kohdistuvaa laadunvalvontaa, mikä nostaa havaintojen laatutasoa, vaikka aineisto kokonaisuudessaan olisikin kansalaishavaintoja (esim. iNaturalist).
Laji.fi laadunvalvontatagit
Tässä havaintoja voi suodattaa tarkasti laatukommenteissa annettujen tagien perusteella. (Esim. ”tarkista määritys” tai ”tarkista koordinaatit”.)
Ongelmalliset
Havainnoille tehdään muutamia automaattisia tarkistuksia. Jos näissä löydetään virheitä, merkitään havainto ”ongelmalliseksi”. Esimerkkejä tehtävistä tarkistuksista:
- Täsmäävätkö koordinaatit kunnan nimeen (vain suomalaiset havainnot).
- Onko päivämäärä validi ja uudempi kuin vuodelta 1599