Jani Järvi 2019, päivitys Mikko Heikkinen, Eija-Leena Laiho ja Tea von Bonsdorff 2022.
Näissä ohjeissa kerrotaan miten Lajitietokeskuksen Laji.fi-portaalin lajikorttien sisältöä päivitetään.
Lue nämä ohjeet ennen kuin lisäät tekstejä lajikorteille Taxon editorin tai Pinkan kautta. Ohjeissa on eritelty mihin kenttään taksonin tiedot tulee lisätä. Esimerkkitekstit on kirjoitettu kursiivilla.
Yleistä
Kirjoita kenttiin selkeää, johdonmukaista kieltä. Jos käytät ammattisanastoa, pyri avaamaan termit niin, että kuka tahansa voi ymmärtää mistä puhutaan. Esimerkiksi: ”Partenogeneesi (lisääntyminen ilman hedelmöitystä) on joillakin lajeilla mahdollista.”
Tarkista teksti kirjoitus- ja kielioppivirheiden varalta. Käytä tekstissä selkeitä kappalejakoja helpottamaan tekstin lukemista. Älä toista asioita eri kohdissa. Muokkaa mahdolliset www-osoitteet linkeiksi (kuten edellä Taxon editor -linkki, ks. ohjekuva Taxon editorin tekstikentästä alla) – älä jätä pitkiä osoitteita teksteihin.
Muotoile tekstissä käyttämäsi lajiesimerkkinimet oikeaoppisesti kursiivilla, ja kirjoita lajin sukunimi isolla alkukirjaimella ja lajinimi pienellä.
- Esimerkiksi: ”Suomessa luonnonvaraisena kaksi lajia, joista lapintorakka (Ectobius lapponicus) on yleinen koko maassa.”
Muihin taksoneihin on mahdollista viitata käyttäen MX-koodeja (jokaiselle taksonille luotu identiteetti, joka löytyy osoiteriviltä ja taksonin tietokortista, ks. kuva alla). Tämä on suositeltavaa erityisesti tunnistaminen-alaotsikon alla ja lois-isäntäsuhteiden esittelyn kohdalla. Kirjoittamalla Taxon editorin tekstikenttään MX-koodin hakasulkeissa [MX.1234], MX-koodi korvautuu taksonin kursivoidulla tieteellisellä nimellä, joka on linkki taksonin sivulle Laji.fi:ssa.
- Esimerkiksi ”Laji elää loisena valkovuokolla ([MX.37879]).” näkyy muodossa ”Laji elää loisena valkovuokolla (Anemone nemorosa)”
Mikäli kirjoitat lajia ylemmästä taksonitasosta, ilmaise asiat niin, että tekstistä ymmärtää koskeeko teksti esimerkiksi kaikkia heimon lajeja vai vain osaa niistä. Termit, kuten ”useimmat”, ”suurin osa”, ”yleensä” ja ”lähes kaikki”, ovat hyviä, kun puhutaan taksonin valtajoukon ominaisuuksista, kun taas esimerkiksi termit ”muutamat”, ”vain osa”, ”harvat” ja ”jotkin” ovat hyviä, kun puhutaan taksonin vähemmistöstä.
Viitteet voi muotoilla tekstiin sisään hakasulkeiden avulla, esim. ”Lajia on tavattu avoimissa metsiköissä kesä-heinäkuussa valkovuokon kukilla (Nielsen 1980).” (tässä tapauksessa täydellinen viite artikkeliin listataan toki Viitteet-kentässä) tai ne voi luetella vasta Viitteet-kentässä, ilman viittauksia tekstin sisällä. Suosittelemme kuitenkin välttämään pitkien viitemerkintöjen lisäämistä leipätekstin sekaan, jotta teksti pysyisi kaikille helposti luettavassa ja ymmärrettävässä muodossa.
Täytä kentät siltä osin kuin tietoa on saatavilla. Jokaiseen kenttään ei tarvitse kirjoittaa tekstiä, mikäli asia ei ole tiedossa tai tunnettu. Joskus tiedon puuttumisen ilmaiseminen voi toisaalta olla hyödyllistä, jos puhutaan huonosti tunnetuista eliöistä ja halutaan korostaa tiedon tarvetta.
Mikäli tuot tekstiä kirjoista (esim. PUTTE-projektin yhteydessä tuotetut kirjat), liitä teksti sopivimpaan kenttään. Huomioi, että kirjassa käytetty otsikko tekstille ei välttämättä ole sama kuin mihin se olisi syytä sijoittaa lajikortilla. Esimerkiksi, jos kirjassa otsikon ”Elintavat” alla on tekstiä, jossa puhutaan eliön elinympäristöstä, kuuluu se Taxon editorissa Elinympäristö-kenttään.
Ohjeet ja esimerkkitekstit ovat pääasiassa suosituksia ja niistä poikkeaminen tietyissä määrin on sallittua.
Tekstiin ja kuviin tehdyt muutokset tulevat näkyviin Laji.fi-portaalissa seuraavan yön jälkeen, joten päivän aikana tekstejä voi muokata osissa ilman, että välivaiheet näkyvät käyttäjille.
Tekstikenttien sisältöohjeet
Yleistä
Ingressi
Ingressiin voi kirjoittaa muutaman lauseen mittaisen yleiskuvauksen taksonista.
Vahvana suosituksena on, että taksonin tarkempi kuvausteksti laitetaan kohtaan Yleiskuvaus.
Yleiskuvaus
Yleiskuvauksen ensimmäiseen virkkeeseen/kappaleeseen on suositeltavaa kirjoittaa lyhyt ja yleistajuinen taksonin ulkonäön ja muiden olennaisten tuntomerkkien kuvailu, yleinen luonnehdinta lajista ja sen ominaisuuksista.
- ”Piisami on kookas, reilun kilon painoinen myyrä.”
- ”Lapinvuokko on laajojakin kasvustoja muodostava matala tyviosasta puutunut suikertava varpu.”
- ”Pihtihäntäiset (Dermaptera) ovat pieniä, pitkänomaisia ja hieman litistyneitä hyönteisiä, joiden tunnusomaisin piirre on niiden takaruumiin pihtimäiset perälisäkkeet. Väritykseltään suomalaiset lajit ovat rusehtavia.”
- ”Keltasarvikka on nimensä mukaisesti hieman sarvea muistuttava kokokeltainen pienehkö hyytelösieni. Sieni on pehmeä, mutta sitkeä ja tahmea.”
Tämän jälkeen kuvaile taksonin tuntomerkit eli rakenne niin tarkasti kuin mahdollista. Eliön eri osien erittely omiin kappaleisiin selkeyttää lukemista – kasveilla esimerkiksi kukan, lehtien ja varren rakenne voivat olla omissa kappaleissaan. Tässä vaiheessa voi käyttää lajiryhmällä yleisesti käytettyjä erikoistermejä. Nämä kannattaa selittää lajiryhmän kuvauksessa (esim. lintujen yleiskuvauksessa voidaan selvittää mitä tertiaalit ja alula tarkoittavat, ja käyttää näit’ termejä yksittäisen lajin tarkemmassa kuvailussa).
Kuvailtavia esimerkkirakenteita kasveista, sammalista, jäkälistä ja sienistä: kasvumuoto, koko, varsi, lehti, juuri, kukka, hedelmä ja siemen, käpy, sekovarsi, itiöemä, itiöt, itiöpesäkkeet ja leväosakas (Huom! Viimeiset kolme mahdollista kuvailla kentässä Mikroskooppiset tuntomerkit).
Kuvailtavia esimerkkirakenteita eläimistä: ruumiin muoto ja koko, väri, raajojen/siipien koko, muoto ja pituus, jaokkeiden määrä raajoissa ja ruumiissa, pintarakenne ja sen ominaisuudet (karvat, sulat, suomut jne.), suuosat, rakenteelliset erot sukupuolien välillä.
Huom! Kun kirjoitat taksonin yleiskuvausta, on hyvä välillä mainita taksonin nimi, jotta internetin hakukoneet löytävät Lajitietokeskuksen lajikortit paremmin ja tarjoavat niitä hakuvaihtoehdoiksi.
- Haperot (Russula): ”Haperot ovat vaaleaitiöisiä, enimmäkseen värikkäitä keskikokoisia tai kookkaita helttasieniä, joiden malto on tyypillisesti haurasta ja juustomaisesti lohkeavaa.Haperoiden pintakelmun väripigmentit ovat vesiliukoisia ja valossa helposti haalistuvia. Useimpien haperoiden lakin pintakelmu on helposti nyljettävissä, ainakin reunasta.
Haperot kasvavat niin metsissä, kuin puistoissa ja pihamailla sekä laidunalueilla.
Haperoilla lakki on usein värikäs, kiiltävä ja tahmea tai kuiva ja himmeäpintainen. Lakin pintakelmu on yleensä nyljettävissä, vähintäänkin lakin reunasta. Haperoiden lajintunnistuksessa hyvänä tuntomerkkinä on lakin väri, mutta on hyvä muistaa, että jopa saman lajin pintakelmun värivaihtelu voi olla hyvin runsasta ja väritys voi myös haalistua sateen ja auringonpaisteen vaikutuksesta. Haperoiden pintakelmun väripigmentit ovat veteen liukenevia. Väripigmenttien liukoisuudessa ja paljon vaihtelua eri lajien välillä. Heltat ovat vaaleat. Värisävy vaihtelee itiöemän iästä ja lajista riippuen (itiöiden värisävy) valkoisesta munankeltaiseen – okrankeltaiseen.” jne… - Muikku (Coregonus albula): ”Sisävesien lohikala, joka elää parvina järvissä ja Itämeren laimeimmilla ranta-alueilla. Suomen sisävesien tärkeimpiä ammattikalastajien saaliita.
Pituus tavallisesti noin 10–20 cm ja paino 20–100 g.
Ruumiinrakenne sukkulamainen. Väritys selässä sinivihreä tai rusehtava, kyljissä hopeinen ja vatsapuolella vaalea. Muikun alaleuka on yläleukaa pidempi. Suomut irtoavat helposti. Muiden lohikalojen tapaan muikulla on rasvaevä. Silmät ovat suurikokoiset ja näkö hyvä.” - Pihtihäntäiset (Dermaptera): ”Pihtihäntäisten leveässä ja litistyneessä päässä on verkkosilmät, pistesilmiä ei ole, tuntosarvet ovat pitkät, rihmamaiset ja monijaokkeiset, ja suuosat purevat. Pihtihäntäisten keskiruumiin etuselkä (pronotum) on neliömäinen. Suomalaisilla lajeilla on kaksi pari siipiä (ulkomaisilla lajeilla siivet voivat puuttua). Etusiivet ovat lyhyet ja jäykät peitinsiivet, joissa ei ole suonitusta, ja jotka ulottuvat vain takaruumiin etupään ylle. Ohutta ihokerrosta muistuttavat takasiivet ovat laskostettuina etusiipien alle ja avattuina ne ovat puolikuun muotoiset. Pihtihäntäisten takaruumis on taipuisa, pitkänmallinen ja teleskooppimainen: selkäkilvet (terga) ovat osittain päällekkäisiä. Jalat ovat lyhyehköt. Takaruumiin kärjessä, kuten edellä todettu, on jäykät, pihtimäiset perälisäkkeet. Koiraiden pihdit ovat käyrät ja naarailla ne ovat suorahkot.”
Huom! Eliön koko suositellaan ilmoitettavaksi omassa erillisessä kappaleessaan, josta sen voisi löytää tarvittaessa helposti. Kappale voi olla esimerkiksi seuraavana muun rakennekuvailun jälkeen. Kappaleeseen on mahdollista kirjoittaa myös tietoa esimerkiksi heimon tai lahkon suurimman suomalaisen lajin edustajasta.
Käytä koon pituusmittoina millimetrejä (mm), senttimetrejä (cm) ja metrejä (m); painomittoina grammoja (g) ja kilogrammoja (kg) sen mukaan, mitkä tuntuvat taksonin kohdalla mielekkäiltä.
- ”Sudenkorennot (Odonata): Suomessa ruumiin pituus enintään noin 90 mm ja siipiväli noin 120 mm. Maailmalla ruumiin pituus jopa 150 mm ja siipiväli jopa 200 mm. Siipiväliltään Suomen suurin laji on isoukonkorento, Aeshna crenata, jolla takasiiven pituus on 48–54 mm. Ruumiinpituudeltaan suurin laji on purokorento, Cordulegaster boltonii, jonka takaruumis on 52–66 mm.”
Eläimillä (lähinnä hyönteiset ja muut selkärangattomat) kuvaa toukka/nymfimuodot erilliseen kappaleeseen, jonka aloitat lihavoidulla sanalla Toukat, Nuoruusvaiheet tai muulla vastaavalla termillä.
- Pistiäiset (Hymenoptera): ”Toukat ovat jalattomia (sahapistiäiset, Symphyta ja hoikkatyviset, Apocrita) tai eruciformeja (sahapistiäiset, Symphyta) muistuttaen vähintään kuuden käsnäjalkaparinsa kanssa perhostoukkia. Hoikkatyvisten (Apocrita) pistiäistoukkien pää on usein surkastunut, ilmeisesti koska ne elävät aina ravinnon ympäröiminä, mutta leuat ovat kuitenkin voimakkaat.”
Tunnistaminen
Tähän on hyvä kuvailla, miten lajin voi erottaa muista lähisukuisista tai samannäköisistä lajeista.
- Pensaskimalainen (Bombus pratorum): Kuningattaret ja työläiset on helppo tunnistaa lajilleen, sillä Suomessa ei ole muita lajeja, joilla on samanlainen väritys. Pensaskimalaiskoiraan voi sekoittaa kivikkokimalaiskoiraaseen Bombus lapidarius, jonka keltainen kaulus on yleensä kapeampi, takaruumiin kärki kirkkaamman punainen ja ruumis muodoltaan pitkänomaisempi.
Huom. viittaus kivikkokimalaiseen on tehty MX-koodilla! Näitä suositellaan käytettävän.
- Silakka (Clupea harengus membras): ”Samannäköisiä lajeja: kilohaili, pikkusilli, täpläsilli, salakka. Silakan erottaa kilohailista vatsaevien ja selkäevien keskinäisen sijainnin perusteella. Silakan vatsaevät ovat selkäevän etureunaa taempana, kilohaililla samalla tasalla. Kilohailin talkasuomut (vatsapuolella) ovat terävät ja se on pienempi. Kilohailin pää ja silmät ovat myös silakkaa pienemmät. Yli 15–16 cm mittaiset, silakan näköiset kalat ovat silakoita, satunnaisharhailijoita (täplä- ja pilkkusilli) lukuun ottamatta.”
Mikroskooppiset tuntomerkit
Kuvaile taksonin mikroskooppiset tuntomerkit, mikäli taksonin tunnistaminen vaatii mikroskooppia tai sillä on erityisiä mikroskooppisia tuntomerkkejä.
- Salohaltianseitikki (Cortinarius agathosmus): ”Itiöt pitkulaisia – kapeahkon pisaramaisia, niissä matalahko tyvipainauma, tiheään keskimääräisen nystyisiä, kärjestään hieman vahvemmin, kohtalaisen dekstrinoideja, 9,5–10,9–12 × 5,9–6,4–7,0 µm (X=9,7–11,6 × 6,1–6,8 µm), Q = 1,5–1,71–1,9 (Q=1,59–1,82). Heltan mallon rihmat sileitä. Sinkilällinen.”
Myrkyllisyys
Tähän voi kuvailla, jos kasvi/eläin/sieni on myrkyllinen ja missä määrin sekä minkälaisia mahdollisia vaikutuksia myrkyllä on.
- ”Suippumyrkkyseitikki (Cortinarius rubellus): ”Tappavan myrkyllinen. Suippumyrkkyseitikki on valkokärpässienen ohella Suomen vaarallisimpia sieniä. Myrkky ei häviä millään käsittelyllä. Sienen solumyrkyt vahingoittavat etenkin munuaisia sekä maksaa ja oireet saattavat tulla hitaasti vasta vuorokausien päästä. Terveydelle vaarallisen myrkkymäärän saamiseksi sientä on kuitenkin syötävä, pelkkä sienen koskettelu ei riitä.”
Levinneisyys
Levinneisyys Suomessa
Kuvaile, missä taksoni esiintyy Suomessa ja onko se yleinen vai harvinainen. Jos taksonin levinneisyys on muuttumassa nopeasti, merkitse yksityiskohtien yhteyteen vuosi tmv. ajankohta.
- Särki (Rutilus rutilus): ”Koko Suomi pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.”
- Vesikorpionit (Nepidae): ”Vesikorpioni (Nepa cinerea) on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, kun taas sauvalude (Ranatra linearis) esiintyy jokseenkin harvinaisena Pohjois-Pohjanmaan korkeudelle saakka.”
- Keltasiimalude (Deraeocoris lutescens): “Keltasiimalude esiintyy yleisenä Etelä-Suomessa, vuonna 2022 pohjoisimmat havainnot ovat Savonlinnasta.”
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Kuvaile, mistä laji on kotoisin (jos tiedetään; tämä kohta usein oleellinen vieras- ja tulokaslajien tapauksessa) ja missä muualla sitä esiintyy kuin Suomessa.
- Karppi (Cyprinus carpio): ”Alkuperäinen esiintymisalue on Aasiassa, josta karppia on viety lähes koko maailmaan.”
Elinkaari & elintavat
Lisääntyminen
Kuvaile, miten taksoni lisääntyy. Suvullisesti vai suvuttomasti? Esiintyykö soidinkäyttäytymistä/ryhmäkutua tms.? Mihin sukusolut/munat lasketaan, kuinka paljon niitä on ja ovatko ne ryhmissä vai hajallaan? Suojellaanko kehittyviä munia tai poikasia? Miten parittelukumppania houkutellaan (kosiolahjat, feromonit tms.), missä ja milloin parittelu tapahtuu?
- Torakat (Blattodea): ”Parittelua voi edeltää sirittelyllä säestetty kosiskelu ja sukupuolet voivat houkutella kumppania feromonein. Parittelun jälkeen naaraat munivat munansa kukkaromaisten koteloiden, ns. ootheca, ympäröiminä pieninä ryhminä. Useimmat lajit jättävät oothecan, mutta jotkin kantavat sitä mukanaan toukkien kuoriutumiseen asti ja saattavat vartioida poikasia niiden kuoriuduttua. Partenogeneesi (lisääntyminen ilman hedelmöitystä) on joillakin lajeilla mahdollista.”
Joissakin tapauksissa lisääntymisen voi kertoa myös pääpiirteisesti Elinkierto-kohdassa ja jättää tämän kohdan tyhjäksi, mikäli tietoa on tarjolla vain hyvin yleisellä tasolla tai mikäli näin saa muodostettua järkevämmän kokonaisuuden.
- Levärupi (Einhornia crustulenta): ”Kaksineuvoinen, muodostaa vuorotellen siittiöitä ja munasoluja. Hedelmöittyneistä munasoluista kehittyy vapaana uivia toukkia, jotka kiinteälle alustalle kiinnittyessään muodostavat uusia kolonioita. Kolonian perustajayksilö lisääntyy aluksi silmikoimalla, muodostaen ympärilleen identtisiä levärupiyksilöitä, joista kolonia kehittyy.”
Elinkierto
Kuvaile taksonin elinkierto lukuun ottamatta lisääntymistä: muodonvaihdos (ei muodonvaihdosta, vaillinainen, täydellinen) mikäli hyönteinen, muodonmuutos mikäli sammakkoeläin/nilviäinen tms. ja käy läpi sellaisen, toukka/poikasvaiheiden lukumäärä, elinkierron pituus (kuinka pitkäikäisiä voivat olla), esiintyykö vuoden aikana useita sukupolvia, missä vaiheessa sukukypsyys saavutetaan ja missä vaiheessa lisäännytään, talvehtiminen
- Suorasiipiset (Orthoptera): ”Muodonvaihdos on vähittäinen. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta siivetön. Toukkavaiheiden määrä vaihtelee 5–11 välillä, mutta joskus niitä on sisätiloissa esiintyvillä lajeilla vielä enemmän.
Elinkierto kestää suomalaisilla lajeilla yleensä vuoden: muninta syksyllä, kuoriutuminen keväällä, aikuistuminen kesällä ja kuolema syksyllä. Joillain lajeilla elinkierto voi olla kaksivuotinen.
Talvehtiminen yleensä munana, mutta mahdollista aikuisena tietyillä ryhmillä. Sisätiloissa ihmisen seuralaisena elävät lajit ovat aktiivisia ympäri vuoden.”
Kukinta-aika
Kuvaile, milloin kasvi kukkii.
- Keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus): ”Kukkii keskikesällä (VI–VII).”
Pölytys
Kuvaile, mikä kasvin pölyttää, mikäli pölyttäjä tiedossa.
- Ahomansikka (Fragaria vesca): ”Hyönteispölytteinen.”
- Tummaneidonvaippa (Epipactis atrorubens): ”Kasvia pölyttäviksi hyönteisiksi mainitaan kirjallisuudessa mm. pikkuampiaiset. Lajia on aiemmin yleisesti pidetty tiukan ristipölytteisenä, mutta se saattaa kuitenkin kyetä myös itsepölytykseen, johon viittaisi mm. sen yleensä hyvä siementuottokyky.”
Elintavat
Kuvaile taksonin ravinto, liikkuminen ja muut elintavat. Ravinnosta aloittamista suositellaan.
- Hyppyhäntäiset (Collembola): ”Ravintona lahoava ja joskus elävä kasviaines, sienirihmat ja levät, muutamat ovat petoja.
Hyppyhäntäisten tunnetuin elintapa on niiden kyky hyppiä takaruumiin hyppyhangon avulla pitkiä loikkia. Kun yksilö irrottaa otteensa hyppyhangosta, se oikenee ja sinkauttaa eläimen ilmaan. Hyppy voi olla jopa 10 cm pitkä.
Voivat esiintyä hyvin runsaina: suurimmat mitatut yksilömäärät ovat jopa 10 000 – 100 000 yksilöä neliömetrillä.
Jotkin lajit voivat liikkua veden pintakalvolla.
Hyppyhäntäiset voivat luoda nahkaansa aikuisenakin ja jopa 50 kertaa elämänsä aikana.”
Ekologia
Elinympäristö
Kuvaile, minkälaisessa elinympäristössä taksoni esiintyy tai mitä se elinympäristöltään vaatii. Eroaako elinympäristö eri kehitysvaiheissa?
- Vadelma (Rubus ideaus): ”Kallioilla, lehdoissa, tuoreissa metsissä, pientareilla, hakkuuaukeilla, joutomailla ja muilla aukeilla, runsasravinteisilla paikoilla.” tai
- Pohjahankajalkaiset (Harpacticoida): ”Pohjahankajalkaisia löytyy erilaisista vesiympäristöistä, niin valtamerissä, murtovesissä, järvissä, pohjavesissä, kosteikoissa ja kostealla maaperällä jopa mullassa. Useimmat lajit Suomessa kuuluvat pohjamudissa ryömivään meiobenthokseen, mutta Itämeressä on myös planktisia lajeja.”
Elinympäristön hoito-ohjeita
Kuvaile, miten uhanalaisen tai vaateliaan lajin elinympäristöä tulisi hoitaa, jotta se säilyisi lajin kannalta sopivana.
- Kaunokimalaiskärpänen (Systoechus gradatus): Yhteenvetona kaunokimalaiskärpäsen suojelu- ja hoitosuositukseksi ehdotetaan seuraavaa:
- 1. Tunnettujen esiintymien (Säkylänharju ja Pönniälänkangas) nykyisen tilanteen säilyminen on turvattava huolehtimalla nykyisenkaltaisen kasvilliseen ja maanpinnan rikkonaisuuden säilymisestä.
- 2. Lajin isäntäheinäsirkka/sirkat Suomessa tulisi selvittää mahdollisten hoitotoimien tehokkuuden takaamiseksi.
- 3. Lajia tulisi vielä etsiä paikoilta, joilla sen esiintyminen on mahdollista, erityisesti Hangosta ja Salpausselkien parhailta paahdehietikoilta.
Kasvualusta
Jos kyseessä on esim. jäkälä, sammal tai muu epifyyttinä kasvava eliö tai kortti käsittelee puutarhakasvia, tätä kenttää voi käyttää kuvaamaan kasvualustaa ja taksonin vaatimuksia sen suhteen, mutta muuten tämän kentän käyttämistä ei suositella – kasvupaikkatiedot tulee kuvailla Elinympäristö-kohdassa.
Riippunaava (Usnea filipendula): ”Etenkin kuusen oksilla sekä koivulla ja muilla lehtipuilla, harvoin varjoisilla kalliojyrkänteillä.”
Isäntä-loissuhteet
Jos kyseessä on loislaji, kuvaile taksonin isäntä-loissuhteet. Loisiiko taksoni yhtä vai montaa eri isäntää? Vaihteleeko loisen yleinen, ajallinen ja alueellinen esiintyvyys eri isännissä: onko loisinta toisissa isännissä yleistä ja toisissa satunnaista; loisiiko se tiettyyn vuodenaikaan jotakin isäntää ja toiseen vuodenaikaan toista; ja onko lois-isäntäsuhteessa alueellista vaihtelua? Onko taksonilla erilliset väli- ja pääisännät?
Ilmaise suhde käyttäen hyödyksi isäntien MX-taksonikoodeja, jotta mahdolliset muutokset isännän taksonomiassa muokkautuvat tietoja muokatessa automaattisesti myös tähän kenttään.
Ekologinen ja taloudellinen merkitys
Kuvaile taksonin merkitys ekologisesta ja taloudellisesta näkökulmasta, ja se kuinka hyvin taksonin rooli ekosysteemeissä ja ihmisnäkökulmasta on tunnettu. Onko se esimerkiksi merkittävä lahottaja ja osallistuu siten aineiden kiertoon tai tärkeää ravintoa jollekin? Onko se tunnettu tuholainen ja minkälaisessa mittakaavassa? Pyri välttämään tuholaismielikuvien alleviivaamista – ilmaise asiat objektiivisesti.
- Pistiäiset (Hymenoptera): ”Taloudellisesti ja ekologisesti erittäin tärkeä ryhmä: mesipistiäiset (Anthophila) ovat kaksisiipisten (Diptera) ohella tärkein kasvien pölyttäjäryhmä ja pölytyspalvelut ovat ihmisten ruoantuotannon kannalta korvaamattomat. Mesipistiäisillä on ollut mittavaa yhteiskehitystä koppisiemenisten kukkakasvien kanssa. Tuhansia vuosia käytetty ruoka-aines hunaja on pistiäisiin kuuluvien tarhamehiläisten (Apis mellifera) tuottamaa. Monet pistiäiset ovat tärkeitä muiden hyönteiskantojen säätelijöitä, joten niitä käytetään apuna kasvituholaisten torjunnassa. Jotkin lajit ovat kasvituholaisia ja jotkin voivat tuhota vanhoja puurakenteita (esim. metsähevosmuurahainen, Camponotus herculeanus). Pistiäisiin kuuluvien muurahaisten (Formicidae) ekologinen merkitys valtavien yksilömäärien ja biomassan ansiosta on erittäin suuri.”
Käyttö
Näitä käytetty lähinnä englanninkielisen maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan kurssin Tropical Plants of Economic Importance (AGRI-247) Pinkassa, josta kenttien käytölle voi katsoa esimerkkiä, mikäli niiden käyttö tuntuisi tarpeelliselta.
Viljely & kasvatus
Käyttö
Tuotanto
Vieraslajitietoa
Kentät ovat peräisin Vieraslajiportaalista, josta niiden käytölle voi katsoa esimerkkiä, mikäli kenttien käyttö tuntuisi tarpeelliselta.
Vieraslajiluokittelusta
Haitat
Torjuntakeinot
Mitä minä voin tehdä?
Lisätietoja
Kuvaustekstin laatijat
Kirjoita nimesi ja organisaatiosi (ja mahdollinen nimikkeesi sekä oppiarvosi, mikäli haluat) tai ilmaise selvästi, mikäli tekstin on kirjoittanut joku toinen ja mistä teoksesta teksti on peräisin, esim. mikäli lajitiedot on tuotu sellaisinaan jostakin PUTTE-projektin kirjasta.
- Kuvaustekstin laatija on syytä aina ilmaista, jotta tekstin kirjoittaja on mahdollista tarvittaessa jäljittää.
- On suositeltavaa linkittää nimeesi ORCID-tunnuksesi tai Helsingin yliopiston Research Portal -sivusi.
- Tekstin kirjoittajan nimen lisäksi kirjoituspäivämäärä (tai muokkauspäivämäärä) on tärkeä ilmoittaa kirjoittajan nimen perässä.
- FM, suunnittelija Jani Järvi / Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, 3/2019
- Kaarina Kauhala (Luke)
- Antti Haarto ja Sakari Kerppola kirjassa Haarto, A. & Kerppola, S. 2007: Suomen kukkakärpäset ja lähialueiden lajeja – Finnish Hoverflies and some species in adjacent countries. — Suomen ympäristökeskus. 647 s.
Lisätiedot
Lisää tähän mahdolliset lisätiedot, jotka eivät sovi muihin kenttiin. Kentän käyttöä ei lähtökohtaisesti suositella, mutta tietyt kuriositeetit on fiksuinta kirjoittaa tähän kenttään.
- Niittykullero (Trollius europaeus): ”Lapin maakuntakukka.”
Viitteet
Listaa tähän käyttämäsi lähteet. Nettisivuviitteiden kohdalla käytä linkkejä tai lyhyitä osoitteita, älä kopioi pitkiä osoiterivitekstejä. Wikipedia ei ole lähde, mutta Wikipedia lähdeviitteistä voi löytää lisää lähteitä käytettäväksi.
Suositellaan esimerkiksi Annales Zoologi Fennici -sarjan tai muuta selkeää viitemuotoilua. Erittele lähteet yhdellä tyhjällä rivillä tai ranskalaisilla viivoilla.
- Chinery, M. 1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.
- Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.
- Gullan, P. J. & Cranston, P. S. 2004: The Insects:An Outline of Entomology, 3rd Edition. — Blackwell Publishing. 584 s.
- Karjalainen, S. 2002: Suomen sudenkorennot. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 240 s.
- Krogerus, H. (toim.). 1985: Suomen eläimet 4. Hyönteiset. — Weilin+Göös. 344 s.
- Bantock, T. & Botting, J. 2018: British bugs. https://www.britishbugs.org.uk Viitattu 2022-08-15.
Taksonomia
Tämä yläotsikko kenttineen näkyvät Taksonomia-välilehden alla.
Taksonomia
Tämän kentän käyttöä ei suositella, sillä taksonomiatekstitiedot voivat vanhentua (esim. maininta epäselvistä sukulaisuussuhteista tms.) ja taksonomia (synonyymit, lajikuvaajat, jne.) päivittyvät omalle välilehdelleen Taxon editorista automaattisesti. Mikäli jotain yleistä haluaa taksonomiasuhteista ilmaista, on syytä käyttää MX-taksonikoodeja viitatessa sukulaistaksoneihin, jotta taksoneissa tapahtuvat muutokset päivittyvät automaattisesti.
Nimien alkuperä
Kerro, mistä tieteellinen nimi on muodostettu, mikäli tiedossa. Vieraskielisten sanojen kursivointia suositellaan.
- ”Kreik. neuron = suoni, ptera = siivet. Lahkon tieteellinen nimi viittaa lahkon edustajien runsaaseen siipisuonitukseen.”